maanantai, heinäkuu 18
dud, are you cookie monster?
Testattu: Suklaapilvi 8½
Lapsuudesta tuttu suklaapilvi löytyi eilen joensuulaisesta jäätelöaltaasta! Jee! Maku ei silti ole yhtä hyvä kuin 80-luvulla ja suklaakastikkeessa on pihdattu melkoisesti, mutta hyväähän se oli. Se on kaiken lisäksi laktoositonta, joten maitovaurioisetkin voivat sitä syödä ilman vatsakipuja.
Meitsin Joensuu-reissu oli huikea! Käsittämättömän mahtavia päiviä vietin siellä. Hurjan mukava oli sunnuntain vastainen yö ja sitä edeltävä ilta, kun olimme kokoontuneet Laulurinteelle festarialueen viereen. Siellä oli kaikki! Vanhoja koulukavereita, tuttuja vuosien takaa, mun pari serkkua ja vaimorakas. Kuunneltiin säkenöivää voimaa lavalta ja samanaikaisesti humalluttiin elämästä. Täysikuu oli kruununa tummansinisellä taivaalla. Täydellistä. :)
Kotiin palasimme tänään. Illalla kävi kurja juttu paikallisessa marketissa. Rouva Bee palautti limupulloja, kun yhtäkkiä romanialainen pulloammattilainen tuuppasi hänet nurin pois tieltä! Näin tilanteen, koska olin poikien kanssa odottamassa kärryjen kanssa taaempana. Emma tipahti pyrstölleen, eikä mitään fyysistä pahaa tapahtunut. Kyllä minä suutuin! Kuka idiootti tuuppaisee raskaana olevan naisen nurin? Kuka idiootti ylipäätään tuuppaisee ihmisen kumoon? Mur! Mur! Olin niin vihainen. Parissa sekunnissa olin jututtamassa juurimaani kansalaista. Tietenkään englanti ei hänellä sillä hetkellä taittunut, mutta miekkoselle de ce ai făcut asta-lause (miksi teit noin) avarsi kummasti häneltä kielenkannoista englanninkin kun hokasi että ymmärrän hänen änkytyksestään jotain. Teki mieli raahata tyyppi jalasta vetäen pihalle pois olemasta törkeä ihmisiä kohtaan, mutta tyydyin vain kertomaan kuinka käyttäydytään. Saarnani päätteeksi pullomies oma-aloitteisesti pyysi vaimoltani anteeksi käytöstään. Silti, mur.
Kotiutuessa on hetken aikaa pieni tyhjyys ja silti tahto lähteä johonkin, huolimatta siitä että kotona on mukavaa. Pocahönön kanssa ollaan kai sen suhteen samanlaisia. Kunpa meidän lapsista tulisi hivenen kehittyneempiä sen suhteen ettei heillä olisi aina ikävä jonnekin. Eihän tällä silti ole mitään tekemistä kehittyneisyyden kanssa, mutta kuitenkin.
Uusi päivä koittaa huomenna. Hyvää yötä! :)
testituloksista ja elämästä kertoi
Janne
kellon lyödessä
23:27


7 kommenttia:
No aika törkeetä tollasten pullomiesten touhu. Onneksi olit paikalla.
Tuo on muuten tosi kummallinen juttu, tuo "aina ikävä jonnekin". Oon huomannut, että minut se yllättää nimenomaan just sellaisissa hetkissä, kun ajattelen että "tää on täydellinen paikka/tunnelma/näköala/ilta/elämä". Silloin tulee yhtäkkinen kaipaus johonkin. Oon jopa tulkinnut sen niin, että jo etukäteen kaipaan siihen ihanaan hetkeen jossa sillä hetkellä olen, koska tiedän että kohta olen jo jossain muussa hetkessä. (Joo tiedän, tässä höpinässä ei oo mitään järkeä, mutta siltä se tuntuu!) :D
Minä pikku jäätelömonsteri löysin kyllä suklaapilven jo aikaa sitten. Nam!
Romaniassa en nähnyt pienintäkään väkivaltaista käytöstä ja liikuin sentään vaikka missä, yölläkin. Ehkäpä tämä armas Suomenmaa opettaa käyttäytymään huonosti...törkeää kyllä tuollainen!
Kaipuu kaikkialle ja ei minnekään...se on aina läsnä, kai.
Anskubansku, ymmärrän hyvin mitä höpiset. :)
Minä uskon neuvovaan poliisiuteen, hahaha, mikä kuvaus, mutta täytyi saada tyypille perille miten käyttäydytään. Odotetaan jonossa. Saman neuvonnan saisi kuka tahansa huonosti käyttäytyvä.
Saga, mie en usko että Suomenmaa opettaa käyttäytymään huonosti. Jokainen yksilönä vastaa tekemisistään, oli se tuuppimista tai mitä hyvänsä eikä se ole kansallisuuteen sidoksissa. Onneksi. :)
kiva että oli mukava reissu! Täällä kolme oksennustautista aiheutti sen etten todellakaan päässyt lähtemään.
Jalasta raahaaminen kuulostaa aikasta tarzanilta ;)
jannen toinen nimi on tarzan :p
Suklaapilvi on ihan huippua! :)
Niin on! Tai oli. Ei tuo kaupasta vuonna 2011 ostettu tuutti maistunut läheskään niin hyvältä mitä lapsuuden suklaapilvet :(
Lähetä kommentti